Petivaatteet saavat nyt oikein kunnolla pakkasta pihalla. Tekisi mieli viedä koko koti pihalle puhdistumaan pakkaseen. Vaatekaapinkin melkein tyhjensin jo sinne. Remonttipöly kuitenkin tulee vielä jonkin aikaa valtaamaan kotia joten toisaalta tuntuu vähän turhalta, mutta eihän sitä puhtaiden petivaatteiden tuntua illalla voita mikään... paitsi jos taas unohti peitot pihalle aina nukkumaan menoon asti. Näin siis kävi eilen ja kylmiä olivat kun sänkyyn yritti kömpiä.
Nuorimmaiseni huomautti tänään aamupalapöydässä että "äiti, pitäisikö meidän vaihtaa keittiönverhot?" Siis mitä? Jäin katselemaan ikkunaa ja apua... meillä on oikeasti vielä tonttuverhot ikkunassa. Kaiken tämän sairastelun ja rempan keskellä silmä on kyllä tottunut todella hienosti noihin jouluverhoihin joten en osaa kyllä yhtään edes arvailla kuinka pitkään ne siinä olisi saaneet roikkua. Tosin mikään hoppupaniikki ei ole vielä iskenyt sillä vasta kaivoin keväisempiä verhoja esille kaapista ja vein pihalle tuulettumaan. Josko sitten huomenna niitä vaihtaisi.
Perheemme downshiftaa ja ekoilee muutenkin sen minkä normaaleissa rajoissa, kaupunkiolosuhteissa ja uhmiksen sekä murkkujen kanssa pystyy. Ytittänyttä ei laiteta!
Ekoa vai ei?
Pieniä asioita ekonpaan suuntaan.
Downshifting lapsiperheessä
Downshifting lapsiperheessä
torstai 17. helmikuuta 2011
maanantai 14. helmikuuta 2011
Pakkasta
Meillä paukkuu puutalon seinät. Pakkasta on -23 ja pauke käy nurkissa. Laitoin juuri puuhellaan tulet ja keitellään pojun kanssa ystävänpäivä teetä. <3
Aurinko lämmittää jo hieman ja piristää sitäkin enemmän. Ainoa vain tässä remontin ja remonttipölyn keskellä... ikkunat ovat hiontapölystä ihan harmaat, eikä niitä paljon kannata vielä edes pestä tai edes pyyhkiä. Silti aurinko tekee kyllä ihmeitä.
Nuhaa ja yskää kierrätetään meidän perheessä nyt oikein urakalla. Jollain lailla tämä virus muuntuu matkalla tai sitten tulee uutta virusta mukaan mutta nuorisokin kierrättää yskää jo toista kertaa. Enää ei yöunia saatu taatuksi omilla yriteillä ja teellä vaan oli käännyttävä apteekin puoleen ja haettava yskänlääke jotta yöllä saataisiin nukutta edes muutama tunti.
Tämän viikon kun jaksaa niin sitten alkaa hiihtoloma.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)