Ekoa vai ei?

Pieniä asioita ekonpaan suuntaan.

Downshifting lapsiperheessä

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Lauantai

on mennyt totaalisen rauhaisasti. Murkut pelailee lautapeliä ja välillä tietsikoi. Nuorimmainen on isänsä kanssa pelireissulla.
Tunnelma on totaalisen rauhallinen, melkein seisahtunut. Tuntuu suorastaan hassulle, että meidän sirkusmaisessa elämässä on tällaisiakin hetkiä. Tykkään myös tästä.

Ehkäpä tämä kuva meidän kohta 15 vuotiaasta herrasta kertonee kaiken. Satakoon ulkona siis aivan rauhassa lunta...

torstai 17. maaliskuuta 2011

Onnistui!


Kiitos ukkokullan. Nyt saan taas kuviakin ladatuksi. Ehkäpä jonain päivänä saan vanhat kuvat vielä tuosta vanhasta koneestakin.
Mutta siis... tässä meidän kirpparilöydöt ja tuotapikaa emaliastioissa tulee herneenversoja ja auringonkukanversoja sekä kaneille että ihmisille herkuiksi.
Lisäksi piippirauta. Se sai suoranaista _hilpeyttä_ aikaiseksi kohta 13v tyttäressäni. Uhkasin että tehdään korkkiruuvikiharat jos ei ota minua vakavasti. Nämä päätyvät siis meidän pikkuvessan seinälle, jonne olen kerännyt kaikkea pientä ja vanhaa.

Isäntä sai palkaksi puuhellalla keitetyt pannukahvit!

Tietokone hajosi : (

Uusi on jo alla ja melkein kaikki tarvittavat asennettuinakin, mutta mutta... vanhalle koneelle jäivät taas kerran kaikki ihanat valokuvat jne. Ne kyllä kuulema saadaan pelastetuksi sieltä (hyvä niin) mutta mikä ihme siinä on että niitä kuvia ei viitsi varmuuskopioida levylle ja palvelimelle ja minne lie, muualle kuin koneelle. Mainittakoon nyt sitten että tämä ei ollut edes eka kerta. Mutta mikä siinä on että vahingosta ei vaan viisastu?

No toivottavasti tuo isäntä saa vielä loput ohjelmat asennetuksi tähän pika puoliin. Kamerassa olisi jo uusia kuvia odottamssa. Pojilla on kuitenkin illalla treenit joten voi olla että menee viikonlopulle. Malttamaton ei vaan jaksaisi odottaa. Niin... omat rahkeet eivät kyllä riitä... viimeksi kun asentelin päivityksiä ja jotain ohjelmaa niin sain hävitetyksi mahdottoman paljon tietoa sekä onnistuin hankkimaan jonkin sortin viruksen.
Olisi ehkä paikallaan käydä jonkinmoinen atk kurssi. Toisaalta odotan että lapsille opetettaisiin koulussa ja he opettaisivat sitten minulle. Tositaiseksi koulussakin ollaan keskitytty vain surffailuun netissä ja tiedon hankintaan googlesta.

Nuorimmaisen kanssa kävimme aamusta kirpparilla ja löysimme taas uusia emalikulhoja puutarhaan. Kerrankin oli myös kirpparihinnat kohdillaan.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Hukkatöitä

Tänään siivosin eteisen pitkästä aikaa. Tuntuu että turhaa työtä näillä keleillä mutta ehkäpä sitä kuraa on kuitenkin jonkinverran vähemmän näin kun muutama kerros on poistettu.
Meillä on tällainen neljän maton taktiikka eteisessä. Yksi matoista on kuistilla, toinen kuraeteisessä ja kolmas tuossa aulan puolella ja yksi pesussa. Vien aina sen  kuistilla olevan pesuun ja vedän muita pykälän eteenpäin, siten että puhdas matto tulee aulaan ja aulan matto siirtyy kuraeteiseen jne. Aika toimivaa ja siis puhtaasta likaisempaan vuorollaan. No, nyt on kuitenkin taas hetken puhdasta (tai oli kunnes koululaiset tulivat).

7lk oleva esikoiseni toi taas kotiin ihania teknisentyön tuotoksia. Jokainen tänä vuonna tehty työ on ihan oikeasti käytössä.
Tämä pannualusta tuli siis tänään ja päätyi jo heti käyttöön.
Lisäksi ovat tehneet avainnaulakon, tarjottimen ja tällaisen mauste telineen.
En tidä muista perheistä, mutta meillä ovat olleet varsin tarvekaluja. Omia yläkouluaikoja muistellessa ei kyllä tule ihan heti mieleen että olisimme tehneet mitään vastaavanlaisia, ja olin siis itsekkin teknisessä työssä aikoinaan.

Jos päivään on mahtunut paljon kivoja pieniä asioita, mahtunee tähän päivään myös surua. Sain juuri kuulla että enoni on löytynyt kotoaan menehtyneenä. Ikää hänellä oli vasta hieman päälle kuusikymmentä. Näin se kuitenkin menee... koskaan ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan. Siksi muistutankin itseni lisäksi muitakin nauttimaan elämän pienistä ja arkisistakin iloista.

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Ti-tyy

huutelevat meidän tintit. Ei ole moneen vuoteen kuulunut sitä perinteistä ti-ti-tyytä. Missä lie sitten vika? Vai onko sitä vain tyytyminen siihen että maailma muuttuu.

Tässä 6v kasvitarhasta: Alempi kuva 9.3 otettu ja ylempi 15.3 eli hyvällä mallilla mennään.
Itse laitoin omia orvokinsiemeniä tänään multaan. Ovat siis viimekesäisistä omista kerättyjä siemeniä, joten lopputulos voi olla onnistunut tai sitten ei. Lisäksi laitoin pari tomaatinsiementä.
En ole minään aikaisempana vuonna onnistunut itse kasvattamaan tomaatintaimia, niille tapahtuu aina jossain vaiheessa jotain mystistä, mutta silti yritän taas. Tällä kertaa laitoin siis vain pari tomaatinsiementä niin voin laittaa vielä myöhemmin sitten lisää . Onneksi tuosta läheiseltä taimitarhalta saa hyviä taimia sitten kun omat eivät tuotakkaan toivottua tulosta.
Viimekesänä ostin amppelitomaatin jonka istutin isoon puutarharuukkuun ja se tuotti tomaatteja varmaankin reilut 80kpl. Tyttären kanssa niitä kilpaa söimme ja laskut meni sekaisin kuudenkympin jälkeen. Se kyllä kasvoi jättimäiseksi puskaksi koska en raaskinut sitä yhtään edes latvoa. Ja saipa tuo tomaatti ihan oikeaa hevosen lantaa juurilleen joten puitteet oli kunnossa.
Huomaako jossain jo kesänkaippuuni : )